Pentulaatikko 2

Meillä pennut syntyvät ja asuvat perheen ympäröimänä omakotitalossamme. Näin voimme taata, että pennut ovat luovutettaessa tottuneet normaaliin arkeen – lapsiin, imurointiin ja yleisiin arjen aiheuttamiin ääniin. Ne myös totutetaan oikeaan vuorokausi rytmiin, yöksi talo pimenee ja rauhoittuu.
Niitä käsitellään koko niiden pentuajan – ensimmäisestä päivästä lähtien, joten esimerkiksi kynsien leikkaus on tuttua puuhaa uuteen kotiin lähdettäessä.

Kesäisin pennut asuvat viidestä viikosta eteenpäin piharakennuksessamme, minne olemme remontoineet ”koiralan”, josta ne on helppo aamuisin päästää kirmailemaan aidatulle pihallemme.
Pentujen kanssa vietämme paljon laatuaikaa. Oma laumamme, johon kuuluu 3 bokseria (2-11 vuoden ikäisiä) ja ranskanbulldoggi, osallistuu tähän. Ne opettavat emän lisäksi niille laumakäyttäytymisen alkeita. Pennut tottuvat myös meillä kasvaessamme lapsiin, joka mielestäni on tärkeää, sillä onhan bokseri mitä parhain perhekoira.

I am text block. Click edit button to change this text. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.