Othematoma

Bullrunners Onkel-Tomilla ”Pojalla” tehtiin verikorvan tyhjennys artikkelissa kuvatulla tavalla.
Toimenpide suoritettiin Lovetissa Claudio Pierron toimesta.

Othematoma eli korvalehden veripahka
Korvalehden veripahka on helppo havaita, verta kertyy korvalehden ihon ja korvaruston väliin niin, että koko korvalehti tai osa sitä pullottaa ja sen sisällä voi kuvitella olevan nestettä. Usein koira on läpsytellyt korviaan normaalia enemmän, niin että se on aikaansaanut ko. vaurion, mutta joskus sellainen voi tulla ihan oireettomaan korvaan. Verta voi kertyä sormenpään kokoiselle alueelle, tai koko korvalehti voi sojottaa monta senttiä paksuna suoraan sivulle päin. Koira saattaa roikotella korvaansa oudosti, koska verellä täyttynyt korvalehtikin jo tuntuu siitä painavalta. Yleensä othematoma tulee luppakorvaiselle koiralle, mutta on se pystyssäkin korvassa mahdollinen (Ehkä silloin raapimalla aiheutettu)

Kotona ei ole mitään syytä hätääntyä, soittelemaan päivystävälle, korva kannattaa toki tarkistaa jos korvatulehdusta näyttää olevan (Kuten yleensä näissä tapauksissa on), se puhdistetaan korvanpuhdistusaineella ja otetaan seuraavana päivänä yhteys eläinlääkäriin.

Hoito:
Korvatulehduksen aiheuttaja tutkitaan ja tulehdus hoidetaan
Jos koiran veripahkalle ei tee mitään, veri kyllä imeytyy pois aikanaan (useamman viikon aikana), mutta korva arpeutuu ryppyyn ja siitä tulee ns. kukkakaalikorva.
Itse korvan ”tyhjennykseen” on lukuisia eri tekniikoita.
Pelkkä korvan tyhjäksi ”imeminen” neulalla ei yleensä ole kovin onnistunut toimenpide, vaikka korvan sitoisikin ”littanaksi” päälaelle. Yleensä veri kertyy takaisin pikkuhiljaa.
Perinteinen korvan veripahkan leikkaus vaatii koiran nukuttamisen. Korvalehti ajellaan karvattomaksi ja korvan sisäpinnalle tehdään, muutaman sentin pituinen viilto, josta veri päästetään ulos. Sen jälkeen korva ommellaan koko korvan läpimenevillä tikeillä ”litteäksi”. Korvassa oleva haava vuotaa jonkun aikaa, eikä koira saa rapsutella tikkejään (kauluri). Tikkien väliin kertyy helposti verta, mutta kun niitä on tarpeeksi tiheässä, korva ei arpeudu ryppyyn. Noin kahden viikon kuluttua tikit poistetaan . Korvalehti jää usein normaalia paksummaksi loppuiäksi.
Veripahka on sinänsä oikeastaan vain kosmeettinen ongelma, lähinnä kannattaa keskittyä korvan kutinan syyn parantamiseen. Koiralla jolla on kerran ollut othematoma, on suuri riski saada sellainen uudestaan myöhemminkin, ainakin jos korvien heiluttelun syy jätetään hoitamatta.